Kartanon uuniremontti

Kartanossa on säilynyt useita vanhoja tulisijoja, joista suurin osa on kaakeliuuneja (yhteensä 19 kpl). Näistä osa on kartanon rakentamisen ajalta 1820-luvulta ja osa taas peruskorjauksen ajalta 1910-luvulta. Tyylikirjo kattaa rakennustyylit empirestä jugendiin. Suurin osa uudemmista uuneista on Turun Kaakelin tuotantoa ja löytyy kaakelitehtaan vanhoista mallikirjoista.

Kartanon perusparannuksen yhteydessä 1930-luvulla kaksi kaakeliuunia purettiin keskuslämmityskattilan hormin tieltä sekä alakerran että yläkerran porrasaulassa. Purettujen uunien kaakelit varastoitiin kartanon ullakolle. Lajittelimme kaakelit talven 2012 aikana. Kaakelipinon välistä loytyi aikakauslehti vuodelta 1934, joten uunien purkaminen suoritettiin todennäköisesti silloin.

Alakerran sisääntuloaulassa on ollut 1930-luvulle asti Turun Kaakelin uuni nro. 83. Uuni näkyy selvästi Signe Branderin ottamassa valokuvassa 1910-luvulla (Museoviraston valokuva-arkisto). Normaalista poiketen uuni on upotettu seinään ja ulottuu ainoastaan ½ kaakelinmittaa ulospäin. Kaakelit löytyivät kartanon ullakolta pinottuna ja ainoastaan kaksi koristekaakelia oli haljennut. Uunin luukun kehykset ovat säilyneet mutta itse luukut eivät. Pellit ja pellinkuljettimet on todennäköisesti käytetty palvelijanhuoneen rapattuun tulisijaan. Uunin vasemmalla sivulla savupeltejä vastapäätä on kierreventtiili.

Tarkasteltaessa sisääntuloaulan seinää uunin kohdalta, voidaan huomata alaosan paneloinnin ja tapetin erilaisuus verrattuna muuhun eteiseen. Eteisen tapetit ja alaosan ruusukuvionen tapetti ovat peruskorjauksen ajalta 1910-luvulta. Kaakeliuunin purkamisen jälkeen seinä on peitetty 1930-luvulla alkuperäisestä hieman erilaisella tapetilla. Tapetin alla näkyy selvästi uuden savuhormin muuraus kaakeliuunin entisellä paikalla.

Savuhormi purettiin syyskuussa 2014 ja sen pohjalle tehtiin uusi raudoitettu perusta uunille. Eläkkeellä oleva muurarimestari Esa Koljonen aloitti muuraustyöt syyskuun lopussa. 3.10. mennessä uuni on jo edennyt yli puolenvälin. Kaikenkaikkiaan olemme oppineet, että kannattaa palkata ammattitaitoisia tekijöitä. Sillä säästää aikaa ja rahaa.

Onneksi läheisestä kylästä löytyi taitava seppä, joka takoi uudet kaksinkertaiset luukut vanhan mallin mukaan vanhoihin kehyksiin. Päällyluukut ovat messinkiä ja niitä pidetään auki uunia lämmittäessä. Sisäluukut ovat terästä ja niiden alaosissa on ilma-aukot. Messinki ei varsinaisesti kestäisi lämmittämistä ja siksi päällyluukut ovatkin lähinnä koristeena. Luukut näyttävät samalta kuin Signe Branderin vanhassa kuvassa.

Jatkossa pääsemme nauttimaan takkatulesta sisääntulohallissa. Se toivottaa myös vieraamme tervetulleiksi kylmänä syys- tai talvipäivänä. Elävä tuli on elementti, jota suositaan nykyisin modernissakin sisustuksessa. Vanhoissa taloissa se tosin oli elinehto koska muuta keinoa lämmitykseen ei ollut. Ehkäpä tuli muistuttaa meitä moderneja kaupunkilaisia kodin lämmöstä ja turvallisuudesta.

Yläkerran pyöreän uunin rakentamisen tullaan toteuttamaan keväällä 2015 Metsäkylän Navetan Vanhan Talon Salat -koulutuksen kautta. Varaavan pyöreän kapean kakluunin muuraminen on haaste joten muurarimestarin taito kannattaa laittaa jakeluun. Toivottavasti tuollaiset sirot kaakeliuunit yleistyisivät kodeissamme. Nykyiset klinkkeritakat eivät todellakaan näytä yhtä kauniilta.

Kartanon valokuva-albumeista

Kartanosta löytyi kaksi valokuva-albumia, useita ns. käyntikorttialbumeita, lukuisia yksittäisiä kuvia ja iso pino käyntikorttikuvia. Vanhimmat kuvat ovat 1850-luvulta, esittäen kauppaneuvos Johan Lindroosia (1798-1862) ja hänen puolisoaan Cecilia Gustava Lindroosia (1812-1899). Albumeissa esitellään herrasväen vapaa-ajanviettoa vuosisadan vaiheessa ja satunnaisesti myös kartanon palkoillisia.

 Jostain syystä etelän puolen kuisti on ollut suosittu kuvien ottopaikka. Ensimmäisessä kuvassa Cecilia Lindroos poseeraa kahden tyttärentyttärensä välissä. Kuvan takana on teksti ruotsiksi: "Jenny oli 20. Alma oli 19. Isoäiti oli 78 vuotta."

 Seuraavassa kuvassa on kartanon isäntä Torsten Costiander tyttäriensä Alman ja Jennyn kanssa. Jennystä tuli myöhemmin tunnettu spiritisti, joka oli kirjeenvaihdossa Pekka Ervastin kanssa mutta se on toisen tarinan aihe.

Kartanossa on ollut aina koiria. Muistan itse kun esittelykierroksella oli kerran mukana vanha nainen, joka oli lapsuudessaan piikonut kartanossa. Palkkapäivänä hän tuli hakemaan palkkaa keittiön ovesta mutta pelästyi isoa mustaa koiraa ja piiloutui ruokakomeroon. Hän tuli ulos vasta kun kartanon emäntä Anna-Lisa Brander nouti hänet sieltä ystävällisesti nauraen.

 

Herääminen Ruususen unesta

Valkoinen kartano järven rannalla oli nähnyt kaikenlaista viimeisen 400 vuoden aikana. Nuijasodan voittaja Kaarle IX oli lahjoittanut sen sotapäällikölleen vuonna 1606. Isovihan aika. Tulipalo. Kansalaissota ja punaisten saapuminen. Evakkojen majoitus. Viimeisen 20 vuoden ajan kartano oli nukkunut Ruususen untaan hylättynä, kantaen yhä muistoja edellisistä omistajistaan: yläluokkaisesta elämästä juhlineen, tennisotteluineen, souteluineen järvellä. Lasten äänet portaissa. Musisointi Suuressa Salissa. Palvelijat, jotka nöyrinä täyttivät herrasväen toiveet. Kaikki tuo lepäsi muistoina vaatekaapeissa, lipastonlaatikoissa, arkistokaapeissa, ikkunaverhoissa, ruokakomeroissa, ullakolla.

Muistan yhä ensivierailuni tuohon maagiseen kartanoon toukokuussa 2009. Sen yläluokkainen ilmapiiri löi vasten kasvoja: sinä et kuulu tänne. Aika kartanossa oli kuin pysähtynyt, ikään kuin edelliset omistajat olisivat vain poistuneet lyhyeksi aikaa. Kaikissa viidessätoista sängyssä olivat vuodevaatteet odottamassa yöpyjiä. Kylpyhuoneissa seisoivat hammasharjat mukeissaan. Kesänvietto olisi voinut alkaa koska tahansa, sillä päivänvarjot ja tennismailat olivat tallella. Lapsille oli leluja, soittotaitoisille nuottivihkoja.

Tuosta vierailusta jäi kuitenkin siemen itämään. Halu päästä osalliseksi ja tutkia tuota historiaa. Pitkien neuvottelujen jälkeen kaupat kartanosta tehtiin maaliskuussa 2011 ja siitä alkoi tutkimusmatka kartanon historiaan.

Tärkein materiaali olivat kuitenkin sadat valokuvat, kartat, päiväkirjat, kirjeenvaihto ja asiakirjat, jotka todistavat kartanon historiasta. Näistä voisi ruotsinkielentaitoinen kirjoittaa vaikka kirjasarjan useiden kartanoon liittyneiden sukujen vaiheista historian pyörteissä.

Kartanon tarina on kuitenkin selviytymistarina: miten parinkymmenen vuoden unohduksen aikana syntyneet vauriot saadaan korjattua ja kartanoon palautettua elävä, tämänpäivän elämä kaikkinen mukavuuksineen ja vaatimuksineen. Tämä blogi tulee olemaan sekä historia-, sisustus- että remonttiblogi.