maanantai 29. joulukuuta 2014

Reseptejä kartanon keittiöstä

Kartanon keittöstä löytyi astoiden, kattiloiden, kakkumuottejen, voipyttyjen, silitysrautojen ja maitotonkkien lisäksi alkuperäisiä käsinkirjoitettuja reseptivihkoja. Nykyään harva kalttaa maapähkinöitä tai rouhii manteleita joten päätimme yksinkertaistaa ja modernisoida vanhoja reseptejä. Maut ovat kuitenkin tallella vaikkakin uusituissa resepteissä käyetetään terveellisempia valmistusaineita kuten raakaruokosokeria ja spelttijauhoja. On kuitenkin yksi, josta ei ole tingitty: voi. Kartano sai suuren osan tuloistaan ja lisäksi useita laatupalkintoja nimenomaan Ayrshire-karjastaan ja myymästään voista. Voin terveellisyydestä on myös julkaistu uusia tutkimuksia. Puhdas ja luonnonmukainen voi on parempaa kuin keinotekoisesti kovettamalla valmistetut margariinit, joiden valmistusprosessissa syntyy jäämiä nikkelistä ja alumiinista ja jotka lisäävät riskiä sydän- ja verisuonisairauksille.



Amanda Sagulinin siirappipiparit


Amanda Sagulin oli kartanon omistajan Torsten Costianderin ja senaattori Leo Mechelinin äiti.

2 dl tummaa siirappia
3 dl raakaruokosokeria
100 g voita
3 dl maitoa
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl vaniljasokeria
1 tl maustepippurijauhetta
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl neilikkaa
2 tl soodaa
n. 6 dl puolikarkeita spelttijauhoja
n. 6 dl puolikarkeita luomuvehnäjauhoja

1. Mittaa voi, siirappi, sokeri ja mausteet kattilaan.
2. Kuumenna sekoitellen ja anna kiehahtaa. Kaada maito joukkoon. Siirrä levyltä ja anna jäähtyä.
3. Sekoita sooda jauhoihin. Lisää jauhoja taikinaan vähitellen ja sekoita hyvin, kunnes taikina on kiinteää. peitä kulho ja nosta se jääkaappiin seuraavaan päivään.
4. Kauli seuraavana päivänä taikina erissä levyiksi ja paina muotilla kuvioita.
5. Paista 200 C uunissa keskitasolla noin 6-10 min.


Cecilia Lindroosin parempi pitko


Cecilia Lindroos (o.s. Meyer) oli Torsten Costianderin puolison Henrietan äiti. Hän asui Löyttymäen kartanossa Janakkalassa ja oli aina tervetullut vieras kartanossamme, jossa häntä kutsuttiin tuttavallisesti Isoäidiksi. Cecilia Lindroos alkoi suunnitella 1870-luvulla kansakoulun perustamista Löyttymäkeen kartanon alustalaisten lasten sivistyksen kohottamiseksi. Koulu aloitettiin vuonna 1878 Janakkalan kolmantena kansakouluna väliaikaisissa kartanon entisen meijerin, Kaivolan, tiloissa. Uuden koulutalon piirustukset arkkitehti tilattiin Sebastian Gripenbergiltä, joka oli suunnitellut talousrakennuksia myös kartanomme alueelle. Uusi upea koulurakennus valmistui Löyttymäen kartanon avustuksella vuonna 1881.

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 g sahramia
½ tl suolaa
2 dl raakaruokosokeria
200 g voita
n. 4 dl puolikarkeita spelttijauhoja
n. 8 dl puolikarkeita luomuvehnäjauhoja

täyte:
200 g valkosuklaata
75 g voita
½ dl raakaruokosokeria

voiteluun: maitoa

koristeluun: raesokeria

1. Sulata voi kattilassa ja lisää maito. Lämmitä kädenlämpöiseksi.
2. Hienonna hiiva maitoseokseen. Lisää myös sahrami, suola ja sokeri.
3. Lisää jauhot pienissä erissä ja vaivaa taikinaksi
4. Anna taikinan nousta liinan alla puoli tuntia.
5. Lämmitä uuni 175 C. Kaulitse puolet taikina jauhotetulla alustalla n. 30 x 40 cm levyksi.
6. Levitä puolet täytteen huoneenlämpöisestä voista, puolet rouhitusta valkosuklaasta ja puolet sokerista levyn päälle. Taittele taikinan molemmat puolet keskelle toistensa päälle.
7. Tee sama toiselle puolikkaalle taikanaa. Anna pitkojen vielä nousta leivinpaperilla peitetyn uunipellin päällä ja liinan alla puoli tuntia.
8. Voitele pitkot maidolla ja ripottele päälle raesokeria.
9. Paista uunin keskitasolla n. 25-30 minuuttia.

Torsten Costianderin suosikkijälkiruoka - savarin


Savarin on jälkiruokakakakku, joka on nimetty ranskalaisen gastronomin, tuomari Jean-Anthelme Brillat-Savarinin (1755–1826) mukaan. Herkun kehittivät ja nimen antoivat pariisilaiset Julienin leipuriveljekset. Brillat-Savarin oli gastronomi, joka halusi ymmärtää syvällisemmin ihmisen suhdetta ruokaan ja makunautintoihin. Hän oli kiinnostunut yrttien merkityksistä, ihmisen painonhallinnasta, sään vaikutuksesta ruokahaluun ja muun muassa siitä, missä järjestyksessä eri ruokalajit tulisi nauttia. ”Dis-moi ce que tu manges, je te dirai ce que tu es”, ”Kerro minulle mitä syöt, niin kerron sinulle kuka olet”, on yksi Brillat-Savarinin yleisimmin lainattuja sanontoja. Torsten Costiander tutustui jälkiruokaan todennäköisesti Pariisin matkansa aikana.

Kartanon patruuna, Torsten Costiander, hankki kartanon omistukseensa vuonna  1869 konkurssihuutokaupassa. Kartano kaikkine ulkotiloineen ja teollisuuslaitoksineen huutokaupattiin Helsingin Seurahuoneella pidetyssä velkojien kokouksessa, ja konkurssipesän hoitajana toimi Costianderin velipuoli, sittemmin senaattori Leo Mechelin. Eversti Torsten Costianderin tarjous, 440 000 markkaa, hyväksyttiin, vaikka se oli vasta toiseksi korkein. Viimeinen Costiander-sukuun kuulunut kartanon omistaja totesikin kerran: ”Mechelin piti veljensä puolta. Ei everstin palkalla olisi kartanoa ostettu”. Torsten Costiander määräsi heti päärakennuksen kunnostettavaksi: Siihen liitettiin parvekkeet, ja se sai uudet ikkunakehykset ja –listat arkkitehti Ludvig Lindqvistin suunnitelmien mukaisesti. Costiander johti lasitehdasta ja kartanoa määrätietoisesti ja puuttui pienimpiinkin yksityiskohtiin. Raittiuden edistämiseksi hän esimerkiksi lopetti kartanon olutpanimon toiminnan. Costiander toimi Hämeen läänin kuvernöörinä vuosina 1888-95. Hän noudatti fennomaaneja suosivaa politiikkaa ja päätti suomen kielen ottamisesta läänin virkakieleksi.

1 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 dl puolikarkeita luomuvehnäjauhoja
2 rkl raakaruokosokeria
1½ tl kuivahiivaa
1 dl kädenlämpöistä vettä
1 dl maustamatonta jogurttia
25 g voita
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

siirappi:
3½ dl hedelmäteetä
3½ dl päärynämehua
3½ dl vettä
2 dl raakaruokosokeria
yhden sitruunan raastettu kuori
kanelitanko

voiteluun:
2 rkl aprikoosimarmeladia
2 rkl vettä

koristeluun:
säilykepäärynöitä
mansikoita
vadelmia
mustikoita

1. Siirappia varten sekoita kattilassa hedelmätee, vesi, sokeri, sitruunan kuori ja kanelitanko
2. keitä n. 5 minuuttia ja anna jäähtyä puoli tuntia. Lisää sen jälkeen päärynämehu
3. Sekoita vesi ja kuivahiiva kulhossa. Anna seisoa viisi minuuttia.
4. Lisää seokseen jogurtti, sokeri , puolet jauhoista ja leivinjauhe.
5. Lisää loput jauhot ja sekoita tasaiseksi, mutta älä vatkaa.
6. Kuutioi voi taikinan päälle ja jätä kohoamaan 30 minuutin ajaksi.
7. Kun taikina on kohonnut n. kaksinkertaiseksi, sekoita voi siihen huolellisesti puulastalla.
8. Voitele kakkuvuoka ja levitä taikina vuoan pohjalle. Peitä vuoka öljytyllä alumiinifoliolla ja anna taikinan vielä kohota n. tunnin ajan ennen paistamista.
9. Paista 200 C n. 20 minuuttia kunnes pinnaltaan kullanruskea.
10. Ota kakku uunista ja kaada siirappi uunivuokaan. Anna imeytyä.
11. Kuumenna kattilassa vesi ja aprikoosimarmeladi. Anna kiehua kunnes sakeutuu.
12. Ennen tarjoilua kumoa kakku lautaselle ja voitele marmeladilla. Koristele lohkotuilla päärynöillä ja marjoilla.

Mantelikakku Neoviusten ajalta


Kartanon emännöitsijä Hilma Malmgren loihti tämän herkun Neoviusten kahvipöytään. Kuvan kakku on koristeltu sokeroiduilla hibiskuksilla.

100 g valkosuklaata
100 g voita
2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl raakaruokosokeria
1 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 dl mantelijauhoja
½ dl hasselpähkinärouhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl inkivääriä
¼ tl suolaa
5-6 kpl luumuja

koisteluun: tomusokeria

1. Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperia.
2. Paloittele suklaa ja voi kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä, kunnes voi ja suklaa sulavat. Ole varovainen, valkosuklaa palaa pohjaan helposti.
3. Sekoita kulhossa jogurtti ja sokeri sauvasekoittimella. Yhdistä kulhossa kuivat aineet.
4. Lisää jäähtyneeseen suklaa-voisulaan jogurtti-sokeriseos ja kuivat aineet. Sekoita nopeasti tasaiseksi mutta älä vaivaa.
5. Kaada taikina vuokaan, tasoita pinta lastalla.
6. Huuhtele ja halkaise luumut. Poista kivet ja leikkaa luumut lohkoiksi.
7. Painele luumut sikin sokin tai huolellisemmin taikinaan.
8. Paista uunin keskitasolla 150 C 40–45 minuuttia, kunnes taikina kypsyy. Varo ylikypsentämistä, kakun kuuluu jäädä meheväksi.
9. Anna jäähtyä ja siivilöi päälle tomusokeria ennen tarjoilua.

Jenny Neoviuksen luumu-pähkinäpiirakka


Harald ja Jenny Neovius matkustelivat runsaasti 1900-luvun alussa. Keski-Eurooppa tuli heille tutuiksi. He viettivät aikaa Etelä-Saksan kylpylöissä, Italiassa ja Ranskassa. Noilta matkoilta saatiin kansainvälisiä vaikutteita myös oman kartanon keittiöön.

täyte:
500 g luumuja
¾ dl raakaruokosokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa
½ tl kanelia
1½ rkl maissitärkkelystä
25 g voita

piirakkapohja:
100 g sulatettua voita
1½ dl raakaruokosokeria
1½ dl maustamatonta jogurttia
3½ dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta

murupinta:
70 g suolapähkinöitä
50 g voita
1½ dl spelttijauhoja
6 rkl fariinisokeria

1. Puolita luumut, poista kivet. Sekoita luumujen joukkoon sokeri, viinietikka, kaneli ja maissitärkkelys.
2. Kuumenna voi paistinpannulla, anna voin saada hieman väriä.
3. Lisää pannulle luumuseos. Sokeri voi hieman kiteytyä, mutta sulaa taas, kun annat seoksen olla miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan. Sekoita varovaisesti silloin tällöin. Ota pannu levyltä. Anna jäähtyä.
4. Vaahdota jogurtti ja sokeri. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhot jogurtti-sokeriseokseen. Lisää lopuksi sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi, mutta älä vatkaa, jotta taikinaan ei tule sitkoa.
5. Murskaa suolapähkinät rouheeksi esimerkiksi kaulimen avulla. Kuutioi kylmä voi. Laita astiaan kaikki muruseoksen aineet. Sekoita sormilla nyppien, jotta seoksesta muodostuu murumaista. Joukossa voi olla isompiakin kokkareita.
6. Voitele irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm). Levitä taikina vuoan pohjalle. Lusikoi luumut liemineen tasaisesti taikinan päälle. Ripottele pintaan murukerros. Paista 175 C noin 45–50 minuuttia.


maanantai 13. lokakuuta 2014

Mistä lämmintä vettä?

Varmasti jokainen omakotiasuja jossain vaiheessa joutuu pohtimaan ratkaisuja lämpimän käyttöveden tuottoon. Korjausrakentaja joutuu ottamaan kantaa, mitä tehdä vanhoille ratkaisuille. Kartanon lämmitysjärjestelmä on alun alkean rakennettu 1910-luvulla ja on tuntunut olevan käytössä vielä 1980-luvulla. Keittiön lämmin vesi tuli kuparisäiliöstä, jota lämmitti Högfors-hellaan rakennettu yksinkertainen lämmityskierukka.

 Aina kun hellalla laitettiin ruokaa, vesi kiersi painovoimaisesti  säiliöön. Lämmintä vettä voitiin myös käyttää kylpyhuoneessa. Ikävä kyllä tällainen tekniikka on auttamattomasti vanhentunut. Jossain vaiheessa 1930-luvulla kartanoon rakennettiin keskuslämmitys ja kattilahuone kellariin. Kattila on alunperin koksikattila ja siltä ajalta on muistona vieläkin n. tonni koksia kellarissa. Onneksi paikallinen seppä otti koksin maksuna unninluukuista sekä pienemmistä metallitöistä. 1950.luvulla kattila muutettiin öljykattilaksi. Lienee tarpeetonta mainita, että vanha yksinkertainen öljysäiliö on edelleen etupihalla ja noin puolillaan polttoöljyä.

Joka tapauksessa keittiön lämmitysjärjestelmä päätyi metallinkeräykseen rumentamasta seinää. Högforsin liesi on ruostunut puhki sisältä useasta paikasta ja myös sen vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi. Jossain vaiheessa pälkähti ajatus ns. keskuslämmitysliedestä, joita tehtiin Suomessa 1930-luvulta eteenpäin. Myöhemmin selvisi, että näitä tehdään ulkomailla edelleenkin ja varsinkin Saksassa ja Baltian maissa niitä käytetään aktiivisemmin. Ainakin Puutuli tuo Suomeen tällaisia liesiä.

Kartanon kanssa asia ei ole tietenkään niin yksinkertainen. Esteettiset seikat lieden ulkonäössä painavat enemmän kuin pelkkä hyötysuhde enkä usko, että noiden kohdalla tekniikka on mennyt kovin paljon eteenpäin. Vanha valurautaliesi vesitilalla lämmittää vettä yhtä hyvin kuin kevyempi moderni liesi. Asiaan perehtyessä opin, että aikoinaan Högfors valmisti myös näitä keskuslämmitysliesiä. Sitten vastaan tuli toinen suomalainen tehdas, Leinovalu on edelleen toiminnassa oleva 1898 perustettu perheyritys. Internetin kauppapaikkoja selaamassa selvisi, että heidän lietensä olivat visuaalisti ehkä sopivimpia kartanoon. Pienenä sivujuonteena muistan ystävien maalaistalon 1990-luvulta ja siellä keskuslämmityskattilan virkaa hoiti juuri tuollainen Leino-liesi keittiössä, tosin täydenettynä öljynpolttimella. Kestävää tekoa ne ovat olleet kun valurauta kestää öljynpolttimenkin.

Puolen vuoden etisimisen jälkeen kookas Leino-keskuslämmitysliesi löytyi vihdoin viimein Tori.fi-palvelusta. Pari tosin meni sivu suun kun en huomannut soittaa ajoissa. Ilmoitusvahdistakaan ei ollut apua kun puuhelloja tulee myyntiin päivittäin eikä kukaan myy hellaansa keskuslämmitysliesi-otsikolla. Nyt sattumalta huomasin ilmoituksen heti ja varasin hellan. Se oli myös halvempi ja kookkaampi kuin aikaisemmissa ilmoituksissa. Matkaa Pohjois-Pohjanmaalle tuli tosin yli 400 kilometriä mutta tulipa uusi auto koeajettua sisään. Itse kaupat tehtiin 10 minuutissa ja hella oli auton lavalla. Matka takaisin kohti Pirkanmaata alkoi. Hella vaatii pientä maalausta ja teräsharjausta. Liesitason aion käsitellä uunimustalla ja tulinpesän luukkuun pitää hankkia vedonsäädin. Onneksi viereisestä kaupungista löytyi yritys, jolla oli valikoimissa vedonsäädin 1/2 tuuman putkikoolla. Itse varaajaan menevät putket ovat sitten 2-tuumaisia.

Lopuksi vielä linkkejä keskuslämmitysliesiä ja vesitakkoja valmistavien, kehittävien tai myyvien yritysten sivuille.

SVT Balti
Wamsler
Stovesonline UK
Environment Center, Lancaster University
Beacon Stoves UK
Ukko-Uuni

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kartanon uuniremontti

Kartanossa on säilynyt useita vanhoja tulisijoja, joista suurin osa on kaakeliuuneja (yhteensä 19 kpl). Näistä osa on kartanon rakentamisen ajalta 1820-luvulta ja osa taas peruskorjauksen ajalta 1910-luvulta. Tyylikirjo kattaa rakennustyylit empirestä jugendiin. Suurin osa uudemmista uuneista on Turun Kaakelin tuotantoa ja löytyy kaakelitehtaan vanhoista mallikirjoista.
Kartanon perusparannuksen yhteydessä 1930-luvulla kaksi kaakeliuunia purettiin keskuslämmityskattilan hormin tieltä sekä alakerran että yläkerran porrasaulassa. Purettujen uunien kaakelit varastoitiin kartanon ullakolle. Lajittelimme kaakelit talven 2012 aikana. Kaakelipinon välistä loytyi aikakauslehti vuodelta 1934, joten uunien purkaminen suoritettiin todennäköisesti silloin.
Alakerran sisääntuloaulassa on ollut 1930-luvulle asti Turun Kaakelin uuni nro. 83. Uuni näkyy selvästi Signe Branderin ottamassa valokuvassa 1910-luvulla (Museoviraston valokuva-arkisto). Normaalista poiketen uuni on upotettu seinään ja ulottuu ainoastaan ½ kaakelinmittaa ulospäin. Kaakelit löytyivät kartanon ullakolta pinottuna ja ainoastaan kaksi koristekaakelia oli haljennut. Uunin luukun kehykset ovat säilyneet mutta itse luukut eivät. Pellit ja pellinkuljettimet on todennäköisesti käytetty palvelijanhuoneen rapattuun tulisijaan. Uunin vasemmalla sivulla savupeltejä vastapäätä on kierreventtiili.
Tarkasteltaessa sisääntuloaulan seinää uunin kohdalta, voidaan huomata alaosan paneloinnin ja tapetin erilaisuus verrattuna muuhun eteiseen. Eteisen tapetit ja alaosan ruusukuvionen tapetti ovat peruskorjauksen ajalta 1910-luvulta. Kaakeliuunin purkamisen jälkeen seinä on peitetty 1930-luvulla alkuperäisestä hieman erilaisella tapetilla. Tapetin alla näkyy selvästi uuden savuhormin muuraus kaakeliuunin entisellä paikalla.
Savuhormi purettiin syyskuussa 2014 ja sen pohjalle tehtiin uusi raudoitettu perusta uunille. Eläkkeellä oleva muurarimestari Esa Koljonen aloitti muuraustyöt syyskuun lopussa. 3.10. mennessä uuni on jo edennyt yli puolenvälin. Kaikenkaikkiaan olemme oppineet, että kannattaa palkata ammattitaitoisia tekijöitä. Sillä säästää aikaa ja rahaa.
Onneksi läheisestä kylästä löytyi taitava seppä, joka takoi uudet kaksinkertaiset luukut vanhan mallin mukaan vanhoihin kehyksiin. Päällyluukut ovat messinkiä ja niitä pidetään auki uunia lämmittäessä. Sisäluukut ovat terästä ja niiden alaosissa on ilma-aukot. Messinki ei varsinaisesti kestäisi lämmittämistä ja siksi päällyluukut ovatkin lähinnä koristeena. Luukut näyttävät samalta kuin Signe Branderin vanhassa kuvassa.
Jatkossa pääsemme nauttimaan takkatulesta sisääntulohallissa. Se toivottaa myös vieraamme tervetulleiksi kylmänä syys- tai talvipäivänä. Elävä tuli on elementti, jota suositaan nykyisin modernissakin sisustuksessa. Vanhoissa taloissa se tosin oli elinehto koska muuta keinoa lämmitykseen ei ollut. Ehkäpä tuli muistuttaa meitä moderneja kaupunkilaisia kodin lämmöstä ja turvallisuudesta.
Yläkerran pyöreän uunin rakentamisen tullaan toteuttamaan keväällä 2015 Metsäkylän Navetan Vanhan Talon Salat -koulutuksen kautta. Varaavan pyöreän kapean kakluunin muuraminen on haaste joten muurarimestarin taito kannattaa laittaa jakeluun. Toivottavasti tuollaiset sirot kaakeliuunit yleistyisivät kodeissamme. Nykyiset klinkkeritakat eivät todellakaan näytä yhtä kauniilta.





keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kartanon valokuva-albumeista

Kartanosta löytyi kaksi valokuva-albumia, useita ns. käyntikorttialbumeita, lukuisia yksittäisiä kuvia ja iso pino käyntikorttikuvia. Vanhimmat kuvat ovat 1850-luvulta, esittäen kauppaneuvos Johan Lindroosia (1798-1862) ja hänen puolisoaan Cecilia Gustava Lindroosia (1812-1899). Albumeissa esitellään herrasväen vapaa-ajanviettoa vuosisadan vaiheessa ja satunnaisesti myös kartanon palkoillisia.

 Jostain syystä etelän puolen kuisti on ollut suosittu kuvien ottopaikka. Ensimmäisessä kuvassa Cecilia Lindroos poseeraa kahden tyttärentyttärensä välissä. Kuvan takana on teksti ruotsiksi: "Jenny oli 20. Alma oli 19. Isoäiti oli 78 vuotta."
 Seuraavassa kuvassa on kartanon isäntä Torsten Costiander tyttäriensä Alman ja Jennyn kanssa. Jennystä tuli myöhemmin tunnettu spiritisti, joka oli kirjeenvaihdossa Pekka Ervastin kanssa mutta se on toisen tarinan aihe.
Kartanossa on ollut aina koiria. Muistan itse kun esittelykierroksella oli kerran mukana vanha nainen, joka oli lapsuudessaan piikonut kartanossa. Palkkapäivänä hän tuli hakemaan palkkaa keittiön ovesta mutta pelästyi isoa mustaa koiraa ja piiloutui ruokakomeroon. Hän tuli ulos vasta kun kartanon emäntä Anna-Lisa Brander nouti hänet sieltä ystävällisesti nauraen.


 

tiistai 23. syyskuuta 2014

Herääminen Ruususen unesta

Valkoinen kartano järven rannalla oli nähnyt kaikenlaista viimeisen 400 vuoden aikana. Nuijasodan voittaja Kaarle IX oli lahjoittanut sen sotapäällikölleen vuonna 1606. Isovihan aika. Tulipalo. Kansalaissota ja punaisten saapuminen. Evakkojen majoitus. Viimeisen 20 vuoden ajan kartano oli nukkunut Ruususen untaan hylättynä, kantaen yhä muistoja edellisistä omistajistaan: yläluokkaisesta elämästä juhlineen, tennisotteluineen, souteluineen järvellä. Lasten äänet portaissa. Musisointi Suuressa Salissa. Palvelijat, jotka nöyrinä täyttivät herrasväen toiveet. Kaikki tuo lepäsi muistoina vaatekaapeissa, lipastonlaatikoissa, arkistokaapeissa, ikkunaverhoissa, ruokakomeroissa, ullakolla.
Muistan yhä ensivierailuni tuohon maagiseen kartanoon toukokuussa 2009. Sen yläluokkainen ilmapiiri löi vasten kasvoja: sinä et kuulu tänne. Aika kartanossa oli kuin pysähtynyt, ikään kuin edelliset omistajat olisivat vain poistuneet lyhyeksi aikaa. Kaikissa viidessätoista sängyssä olivat vuodevaatteet odottamassa yöpyjiä. Kylpyhuoneissa seisoivat hammasharjat mukeissaan. Kesänvietto olisi voinut alkaa koska tahansa, sillä päivänvarjot ja tennismailat olivat tallella. Lapsille oli leluja, soittotaitoisille nuottivihkoja.

Tuosta vierailusta jäi kuitenkin siemen itämään. Halu päästä osalliseksi ja tutkia tuota historiaa. Pitkien neuvottelujen jälkeen kaupat kartanosta tehtiin maaliskuussa 2011 ja siitä alkoi tutkimusmatka kartanon historiaan.
Tärkein materiaali olivat kuitenkin sadat valokuvat, kartat, päiväkirjat, kirjeenvaihto ja asiakirjat, jotka todistavat kartanon historiasta. Näistä voisi ruotsinkielentaitoinen kirjoittaa vaikka kirjasarjan useiden kartanoon liittyneiden sukujen vaiheista historian pyörteissä.
Kartanon tarina on kuitenkin selviytymistarina: miten parinkymmenen vuoden unohduksen aikana syntyneet vauriot saadaan korjattua ja kartanoon palautettua elävä, tämänpäivän elämä kaikkinen mukavuuksineen ja vaatimuksineen. Tämä blogi tulee olemaan sekä historia-, sisustus- että remonttiblogi.