Mistä lämmintä vettä?

Varmasti jokainen omakotiasuja jossain vaiheessa joutuu pohtimaan ratkaisuja lämpimän käyttöveden tuottoon. Korjausrakentaja joutuu ottamaan kantaa, mitä tehdä vanhoille ratkaisuille. Kartanon lämmitysjärjestelmä on alun alkean rakennettu 1910-luvulla ja on tuntunut olevan käytössä vielä 1980-luvulla. Keittiön lämmin vesi tuli kuparisäiliöstä, jota lämmitti Högfors-hellaan rakennettu yksinkertainen lämmityskierukka.

 Aina kun hellalla laitettiin ruokaa, vesi kiersi painovoimaisesti  säiliöön. Lämmintä vettä voitiin myös käyttää kylpyhuoneessa. Ikävä kyllä tällainen tekniikka on auttamattomasti vanhentunut. Jossain vaiheessa 1930-luvulla kartanoon rakennettiin keskuslämmitys ja kattilahuone kellariin. Kattila on alunperin koksikattila ja siltä ajalta on muistona vieläkin n. tonni koksia kellarissa. Onneksi paikallinen seppä otti koksin maksuna unninluukuista sekä pienemmistä metallitöistä. 1950.luvulla kattila muutettiin öljykattilaksi. Lienee tarpeetonta mainita, että vanha yksinkertainen öljysäiliö on edelleen etupihalla ja noin puolillaan polttoöljyä.

Joka tapauksessa keittiön lämmitysjärjestelmä päätyi metallinkeräykseen rumentamasta seinää. Högforsin liesi on ruostunut puhki sisältä useasta paikasta ja myös sen vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi. Jossain vaiheessa pälkähti ajatus ns. keskuslämmitysliedestä, joita tehtiin Suomessa 1930-luvulta eteenpäin. Myöhemmin selvisi, että näitä tehdään ulkomailla edelleenkin ja varsinkin Saksassa ja Baltian maissa niitä käytetään aktiivisemmin. Ainakin Puutuli tuo Suomeen tällaisia liesiä.

Kartanon kanssa asia ei ole tietenkään niin yksinkertainen. Esteettiset seikat lieden ulkonäössä painavat enemmän kuin pelkkä hyötysuhde enkä usko, että noiden kohdalla tekniikka on mennyt kovin paljon eteenpäin. Vanha valurautaliesi vesitilalla lämmittää vettä yhtä hyvin kuin kevyempi moderni liesi. Asiaan perehtyessä opin, että aikoinaan Högfors valmisti myös näitä keskuslämmitysliesiä. Sitten vastaan tuli toinen suomalainen tehdas, Leinovalu on edelleen toiminnassa oleva 1898 perustettu perheyritys. Internetin kauppapaikkoja selaamassa selvisi, että heidän lietensä olivat visuaalisti ehkä sopivimpia kartanoon. Pienenä sivujuonteena muistan ystävien maalaistalon 1990-luvulta ja siellä keskuslämmityskattilan virkaa hoiti juuri tuollainen Leino-liesi keittiössä, tosin täydenettynä öljynpolttimella. Kestävää tekoa ne ovat olleet kun valurauta kestää öljynpolttimenkin.

Puolen vuoden etisimisen jälkeen kookas Leino-keskuslämmitysliesi löytyi vihdoin viimein Tori.fi-palvelusta. Pari tosin meni sivu suun kun en huomannut soittaa ajoissa. Ilmoitusvahdistakaan ei ollut apua kun puuhelloja tulee myyntiin päivittäin eikä kukaan myy hellaansa keskuslämmitysliesi-otsikolla. Nyt sattumalta huomasin ilmoituksen heti ja varasin hellan. Se oli myös halvempi ja kookkaampi kuin aikaisemmissa ilmoituksissa. Matkaa Pohjois-Pohjanmaalle tuli tosin yli 400 kilometriä mutta tulipa uusi auto koeajettua sisään. Itse kaupat tehtiin 10 minuutissa ja hella oli auton lavalla. Matka takaisin kohti Pirkanmaata alkoi. Hella vaatii pientä maalausta ja teräsharjausta. Liesitason aion käsitellä uunimustalla ja tulinpesän luukkuun pitää hankkia vedonsäädin. Onneksi viereisestä kaupungista löytyi yritys, jolla oli valikoimissa vedonsäädin 1/2 tuuman putkikoolla. Itse varaajaan menevät putket ovat sitten 2-tuumaisia.

Lopuksi vielä linkkejä keskuslämmitysliesiä ja vesitakkoja valmistavien, kehittävien tai myyvien yritysten sivuille.

SVT Balti
Wamsler
Stovesonline UK
Environment Center, Lancaster University
Beacon Stoves UK
Ukko-Uuni

Kartanon uuniremontti

Kartanossa on säilynyt useita vanhoja tulisijoja, joista suurin osa on kaakeliuuneja (yhteensä 19 kpl). Näistä osa on kartanon rakentamisen ajalta 1820-luvulta ja osa taas peruskorjauksen ajalta 1910-luvulta. Tyylikirjo kattaa rakennustyylit empirestä jugendiin. Suurin osa uudemmista uuneista on Turun Kaakelin tuotantoa ja löytyy kaakelitehtaan vanhoista mallikirjoista.

Kartanon perusparannuksen yhteydessä 1930-luvulla kaksi kaakeliuunia purettiin keskuslämmityskattilan hormin tieltä sekä alakerran että yläkerran porrasaulassa. Purettujen uunien kaakelit varastoitiin kartanon ullakolle. Lajittelimme kaakelit talven 2012 aikana. Kaakelipinon välistä loytyi aikakauslehti vuodelta 1934, joten uunien purkaminen suoritettiin todennäköisesti silloin.

Alakerran sisääntuloaulassa on ollut 1930-luvulle asti Turun Kaakelin uuni nro. 83. Uuni näkyy selvästi Signe Branderin ottamassa valokuvassa 1910-luvulla (Museoviraston valokuva-arkisto). Normaalista poiketen uuni on upotettu seinään ja ulottuu ainoastaan ½ kaakelinmittaa ulospäin. Kaakelit löytyivät kartanon ullakolta pinottuna ja ainoastaan kaksi koristekaakelia oli haljennut. Uunin luukun kehykset ovat säilyneet mutta itse luukut eivät. Pellit ja pellinkuljettimet on todennäköisesti käytetty palvelijanhuoneen rapattuun tulisijaan. Uunin vasemmalla sivulla savupeltejä vastapäätä on kierreventtiili.

Tarkasteltaessa sisääntuloaulan seinää uunin kohdalta, voidaan huomata alaosan paneloinnin ja tapetin erilaisuus verrattuna muuhun eteiseen. Eteisen tapetit ja alaosan ruusukuvionen tapetti ovat peruskorjauksen ajalta 1910-luvulta. Kaakeliuunin purkamisen jälkeen seinä on peitetty 1930-luvulla alkuperäisestä hieman erilaisella tapetilla. Tapetin alla näkyy selvästi uuden savuhormin muuraus kaakeliuunin entisellä paikalla.

Savuhormi purettiin syyskuussa 2014 ja sen pohjalle tehtiin uusi raudoitettu perusta uunille. Eläkkeellä oleva muurarimestari Esa Koljonen aloitti muuraustyöt syyskuun lopussa. 3.10. mennessä uuni on jo edennyt yli puolenvälin. Kaikenkaikkiaan olemme oppineet, että kannattaa palkata ammattitaitoisia tekijöitä. Sillä säästää aikaa ja rahaa.

Onneksi läheisestä kylästä löytyi taitava seppä, joka takoi uudet kaksinkertaiset luukut vanhan mallin mukaan vanhoihin kehyksiin. Päällyluukut ovat messinkiä ja niitä pidetään auki uunia lämmittäessä. Sisäluukut ovat terästä ja niiden alaosissa on ilma-aukot. Messinki ei varsinaisesti kestäisi lämmittämistä ja siksi päällyluukut ovatkin lähinnä koristeena. Luukut näyttävät samalta kuin Signe Branderin vanhassa kuvassa.

Jatkossa pääsemme nauttimaan takkatulesta sisääntulohallissa. Se toivottaa myös vieraamme tervetulleiksi kylmänä syys- tai talvipäivänä. Elävä tuli on elementti, jota suositaan nykyisin modernissakin sisustuksessa. Vanhoissa taloissa se tosin oli elinehto koska muuta keinoa lämmitykseen ei ollut. Ehkäpä tuli muistuttaa meitä moderneja kaupunkilaisia kodin lämmöstä ja turvallisuudesta.

Yläkerran pyöreän uunin rakentamisen tullaan toteuttamaan keväällä 2015 Metsäkylän Navetan Vanhan Talon Salat -koulutuksen kautta. Varaavan pyöreän kapean kakluunin muuraminen on haaste joten muurarimestarin taito kannattaa laittaa jakeluun. Toivottavasti tuollaiset sirot kaakeliuunit yleistyisivät kodeissamme. Nykyiset klinkkeritakat eivät todellakaan näytä yhtä kauniilta.