Kartanon pääsiäisenviettoa

Venäläinen vaikutus näkyy 1800-luvun alkupuolella rakennetussa kartanossa paitsi omistajien upseeritaustan ja venäjänkielen hyvän taidon muodossa mutta myös venäläisinä juhlapyhinä. Näistä tärkein on pääsiäinen. Venäläisen pääsiäisen väri on punainen ja siksi juhlapöytä koristellaan punaisilla kynttilöillä ja punaiseksi värjätyilää pääsiäismunilla. Legendan mukaan Maria Magdaleena matkusti keisari Tiberiuksen luo kertomaan ylösnousseesta Kristuksesta. Tiberius vastasi hänelle, että ylösnousemus on yhtä mahdollinen kuin pöydällä olleen kananmunan muuttuminen punaiseksi. Samassa muna muuttui punaiseksi ja siitä tuli ensimmäinen pääsiäismuna.

Tärkein pääsiäispöydän herkuista on pasha. Pasha tulee venäjän pääsiäistä tarkoittavasta sanasta, joka puolestaan on peräisin heprean sanasta pesah. Perinteisen ortodoksisen perinteen mukaisesti pashaa tarjotaan kulitsan kanssa; se syödään lusikalla ja voidaan nauttia myös kulitsapalan päälle levitettynä. Perinteinen pasha syntyy kuumentamalla rahkamassaa lähes kiehuvaksi tai kiehuvaksi. Näin valmistettu säilyi hyvin ja pasha voitiin valmistaa hyvissä ajoin ennen pääsiäistä. Kartanomme pasha on kuitenkin yksinkertaisempi ja tehdään pääsiäistä edeltävänä lauantaina, jotta se on valmis pääsiäissunnuntaiksi. Pääsiäisruokailu aloitetaan jo aamuyöstä kulitsoilla ja pashalla.

Kartanon perinteinen pasha

600g maitorahkaa

Rahka valutetaan ensin yön yli jotta siitä

saadaan ylimääräinen neste pois.

100 g vaahdotettua voita

1,5 dl sokeria

1 dl smetanaa

1 tl vaniljasokeria

1/2 dl manteleita lastuina tai rouheena

2 rkl huuhdeltuja korintteja

2 rkl appelsiinin kuorta

2 rkl sukaatteja.

Lisätään hieman sitruunan mehua tarpeen

mukaan.

1.  Valuta rahkaa siivilässä vähintää 6 tuntia jotta siitä poistuu ylimääräinen neste.

2.  Kostuta puinen pashamuotti ja vuoraa se sideharsolla. Katso että sideharso on kiinni muotin kuviossa eikä siinä ole suurempia ryppyjä.

3. Sekoita kaikki ainekset kulholla isolla lusikalla sekoittaen. Maistele ja lisää tarvittaessa sitruunan mehua.

4. Kun seos on tasaista, lusikoi se muottiin ja laita muotti ylösalaisin jääkaappiin valumaan yön yli.

5. Avaa muotti, poista sideharso ja aseta pasha tarjoilulautaselle.

Toinen perinteinen pääsiäisruoka on kulitsat. Kulitsa on pyöreäksi muotoiltu hiivataikinasta valmistettu vehnänen. Kulitsoissa tavoittelemisen arvoista on korkeus, ja korkea kulitsa kertookin tekijänsä ammattitaidosta. Pääsiäisen juhlaruokailu aloitetaan kulitsoilla ja pashalla. 

Kartanon kulitsat (4 kpl)

450 g puolikarkeita vehnäjauhoja

1/2 tl suolaa

1/2 tl ceyloninkanelia

1/2 tl kardemummaa

50 g huoneenlämpöistä voita

1 dl raakaruokosokeria

14 g (1 ¼ pussia) kuivahiivaa

2 dl täysmaitoa

1 dl paksua kermaa

1 dl sukaatteja, sultanarusinoita ja korintteja

25 g appensiininkuorta

Kuorrutus

100 g tomusokeria

1/2 sitruunan mehu

Nonparelleja

1. Sekoita vehnäjauhoihin suola, kaneli ja kardemumma. Nypi huoneenlämpöinen voi jauhojen kanssa murumaiseksi. Tee taikinaan keskelle kuoppa sokeria ja hiivaa varten.

2.  Lämmitä maito kattilassa kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen kerma.

3. Sekoita neste taikinaan vaivaten.

4.  Lisää kuivatut hedelmät ja appensiininkuori taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten, kunnes se

on kimmoinen ja irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Laita taikina peitettynä kohoamaan noin tunniksi lämpimään, vedottomaan paikkaan.  Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois.

5. Voitele neljä 10 cm läpimittaista pyöreää vuokaa rasvalla ja laita niiden sisälle leivinpaperit tötteröiksi.

6. Vaivaa taikinaa jälleen pöydällä ja jaa se neljään osaan. Muovaa jokainen osa sylinterimäiseksi ja laita ne vuokiin kohoamaan lämpimässä paikassa 30-60 minuutiksi.

7. Kun taikina on kohonnut noin kaksinkertaiseksi, paista 20-30 minuttia 225 asteessa kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

8. Sekoita tomusokeri ja sitruunan mehu ja kaada kuorrutus jäähtyneiden kulitsojen päälle niin että se valuu myös sivuja pitkin alas. Ravistele nonparelleja kuorrutuksen päälle ennenkuin se on ehtinyt kuivaa.

Kartanon syksyä

Syksy on ollut kartanossa kiireistä aikaa. Oman puutarhan omenapuut, viinimarjapensaat ja karviaismarjat ovat tuottaneet runsasta satoa. On aika säilyä syksyn sato vanhoihin lasipurkkeihin, joita kartanon emännöitsijät ovat käyttäneet kymmenien vuosien ajan.

Lasipurkkien ja kansien annetaan seisoa ensin yön yli kylmässä vedessä ja keitetään sitten kuumassa vedessä. Nämä ovat vanhanaikaisia purkkeja, joiden lasikannet vaativat kumitiivisteen, jonka ansiosta kansi tarttuu purkkiin ilmatiiviisti kun kuuma, keitetty hillo muodostaa jäähtyessään purkkiin alipaineen. Toki nykyiset kierrekorkkiset tai salpamekanismilla varustetut ovat yhtä hyviä säilömiseen.

Elokuun hillo

 

-1 kg marjoja:

-1 l vadelmia

-0,5 l punaherukoita

-0,5 l karviaismarjoja

-600-700 g (7-8 dl) hillosokeria

Puhdista marjat ja laita ne sokerin kanssa  kattilaan. Vettä ei tarvita, sillä keittäessä nestettä vapautuu marjoista. Keitä hilloa n. 30 minuuttia kunnes marjat ovat soseutuneet. Halutessasi voit lisätä kokonaisia marjoja hilloon.

Karviais-omenahillo

-1 l karviaismarjoja

-2 omenaa

-1,5 dl vettä

-1–2 kanelitankoa

-4,5 dl hillosokeria

Kuori ja kuutioi omenat. Keitä vettä, sokeria ja kanelitankoja 5–10 minuuttia. Lisää puhdistetut marjat ja omenat kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia. Kuori mahdollinen vaahto pinnalta. Poista lopuksi kanelitangot.

Karviais-vadelmahillo

-0,5 l karviaismarjoja

-0,5 l vadelmia

1 rkl vettä

250 g (n. 3 dl) hillosokeria

1 vaniljatanko

1/2 sitruunan raastettu kuori

Puhdista marjat ja laita ne kattilaan, lisää joukkoon vesi. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes alkaa muodostua vesihöyryä. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon pituussuunnassa halkaistu vaniljatanko ja sitruunan raastettu kuori. Anna seoksen kiehua miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä puolisen tuntia. Kuori mahdollinen vaahto pinnalta.

Erään valaisimen tarina

Kartanon Punaisessa Salissa roikkui erikoinen valaisin, joka oli itse asiassa tehty yhdistämällä kaksi täysin erilaista valaisinta toisiinsa. Kehikko oli uusrenessanssityyliä ja mahdollisesti saksalainen tai ruotsalainen. Sen alkuperäiset ketjut olivat kuitenkin kadonneet ja valaisin oli ripustettu kattoon yksinkertaisilla metalliketjuilla. Myös alkuperäinen ölysäiliö ja poltin olivat kadonneet ja tilalle oli istutettu yksinkertaisesti liian iso puristelasinen öljyväiliö pöytävalaisimesta. Polttimen tilalla oli kanta tavalliselle hehkulampulle, sillä valaisin oli jossain vaiheessa sähköistetty. Maininnan ansaitsee kaunis ruusunpunainen kruunukupu 1900-luvun alusta. Toista samanlaista en ollut aikaisemmin nähnyt. Kupu ei kuitenkaan kuulunut tuohon valaisimeen, koska kehikko vaati kookkaamman nimenomaan vestakuupan. Päätin korjata tuon valaisimen vastaamaan mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Työn tuloksena ei syntynyt ainoastaan yksi vaan kaksi uutta valaisinta.

Ensimmäinen vaihe oli purkaa valaisin osiin ja puhdistaa kaikki osat erikseen. Kauniit hiotut puikkokristallit olivat todennäköisesti alkuperäisiä ja onneksi ne olivat kaikki tallessa. Irroitin kristallit kehikosta ja pesin ne asianpesuaineella ja vedellä. Seuraavaksi tarvitsi löytää mahdollisimman lähellä tuota tyyliä olevia varaosia puuttuvien tilalla. Onneksi Forssasta löytyi Osto- ja myyntiliike Lindstedt, joka on erikoistunut nimenomaan vanhoihin öljyvalaisimiin. Pengoimme ystävällisen myyjän kanssa laatikoita, ja niistä löytyi kahdenlaisia ketjun osia, joista saatiin kokoamalla kolme pitkää ketjua valaisimen ripustukseen. Liikkeestä löytyi vielä vanha uusrenessanssityylinen kattoon tuleva kiinnitin ja vastapaino. Hioin osat ruosteharjalla ja maalaisin ne kullanvärisellä ruosteenestoaineella. Samasta liikkeestä löytyi myös kehikkoon sopiva vestakuupa ja liekkilasi. Koottuna uusi valaisin pääsi yläkerran porrasaulaan pöydän päälle. Ketjujen pituus riitti sopivasti neljän metrin huonekorkeuteen.

Ruusunpunainen kruunukupu oli niin kaunis, että en halunnut jättää sitä varastoon. Hankin siihen sopivan jalallisen pöytälampun vihreällä öljysäiliöllä. Tuo valaisin antaa erittäin kauniin valon punaisen kuvun ansiosta.

Hiljaisuus, luonto ja järvi - terapiaa mielelle ja keholle

Muistan, kun ensimmäistä kertaa vierailin kartanossamme. En vielä sen omistajana vaan yhtenä kiinnostuneena näkemään, voisiko kartanosta tulla keskus parantamiselle ja eheydelle. Meitä oli tuolloin noin kaksikymmentä eri alan terapeuttia, osalla virallisen lääketieteen koulutus, mutta kaikilla halu tehdä jotain kokonaisvaltaisempaa kuin mitä yksin pystyisimme asiakkaittemme terveyden vuoksi tekemään.Olin asunut koko ikäni kaupungissa mutta jotenkin ymmärsin saman ajatuksen, joka oli esimerkiksi siirtolapuutarhojen perustamisen takana noin 100 vuotta sitten: kiireinen kaupunkielämä vaatii vastapainoksen hiljaisuuden ja kosketuksen elävään, turmeltumattomaan luontoon. Ihminen on osa luontoa vaikkakin hänet on irrotettu tuosta yhteydestään ja laitettu asumaan täysin keinotekoiseen kivikaupunkiin. Eräs mukana olleista terapeuteista totesi nähdessään yhden kartanon vierashuoneista: "Minä tulisin terveeksi jo pelkästään siitä, että saisin nukkua tällaisessa huoneessa."

Vasta myöhemmin sain tietää, että kartanon historiaan liittyi useita lääkäreitä. Ensimmäinen heistä oli arkkiatri Johan Agapetus Törngren, joka hankki kartanon omistukseensa vuonna 1843. Hän asui kuitenkin Laukon kartanossa Vesilahdella. Vasta hänen poikansa Adolf Törngren muutti asumaan kartanoomme. Seuraava lääkäri oli professori Torild Brander (1904 - 1992). Laillistettu lääkäri hänestä tuli 1933 ja hän suoritti useiden erikoisalojen tutkintoja. Hänestä tuli mm. maamme ensimmäinen lapsipsykiatri. Hänen lääketieteellisten julkaisujen määrä oli huomattava, yli 100. Sodan melskeet kuitenkin katkaisivat hänen menestyksellisen lääkärinuransa. Vuonna 1942 hän peri viidesosan kartanosta, joskaan ei päärakennusta, jonka peri hänen vanhin veljensä Einar Brander. Torildin osaksi tuli Raikon kartano, jonne hän perusti maamme ensimmäisen luonnonsuojelualueen. Hän kieltäytyi työtarjouksista pääkaupungissa ja ulkomailla ja omisti loppuelämänsä Raikon monipuolisen luonnon tutkimiseen. Jo kouluaikanaan Kirkkonummella hän oli hyvin kiinnostunut luonnon tutkimisesta. Brander rauhoitti omasta kartanostaan suuria osia 1950-luvulla luonnonsuojelualueeksi. Tarkoituksena oli, että kartano toimisi ekotilana, jossa voidaan harjoittaa maanviljelystä ja metsänhoitoa, mutta luonnoltaan arvokkaat metsänosat kuten lehdot ja suot suojeltaisiin kovalta metsänhoidolta. Hän kartoitti väsymättä alueen luontokohteita ja julkaisi satoja kirjoituksia, mm. perustavaa laatua olevat selvitykset valkohäntäpeurasta sekä piisamista. Lisäksi hän kirjoitti tuhansia artikkeleita sanomalehtiin luonnosta ja luonnonsuojelusta. Hänltä kertyi huomattavia määriä luonnontieteellistä tutkimusaineistoa kuten hyöteis-, kasvi- ja eläinkokoelmia. Viimeinen kartanon asukas, tri. Einar Branderin tytär Marianne Bergroth valitsi myös lastenpsykiatrin uran.

Haluamme jatkossakin pitää hoitotyön esillä kartanossa, yhdistettynä ekologiaan, harmoniaan ympäröivän luonnon kanssa ja sen tervehdyttävien voimien löytämiseen, Päiväkävijöille haluamme tarjota hyvön olon hoitoja ja terapioita kuten hierontaa, vyöhyketerapiaa, aromaterapiaa. Haluamme myös  taiteen olevan osa parantavaa ympäristöä ja tulemme järjestämään konsertteja, taidenäyttelyitä ja taideterapiaa kartanossa. Tulemme mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan koulutusta täydentävissä hoidoissa ja taiteessa. Esikuvanamme on Kalifornian Big Surissa toimiva Esalen Instituutti, jonka lumoava luonto ja ammattitaitoiset työntekijät tarjoavat terapeuttisen, tervehdyttävän kokemuksen. Meillä ei ole valtamerta mutta kaunis järvi ja rehevä luonto, jotka tulevat antamaan elämänvoimaa ja harmoniaa kiireen ja stressin keskeltä rauhoittumaan ja tervehtymään tuleville.

Reseptejä kartanon keittiöstä

Kartanon keittöstä löytyi astoiden, kattiloiden, kakkumuottejen, voipyttyjen, silitysrautojen ja maitotonkkien lisäksi alkuperäisiä käsinkirjoitettuja reseptivihkoja. Nykyään harva kalttaa maapähkinöitä tai rouhii manteleita joten päätimme yksinkertaistaa ja modernisoida vanhoja reseptejä. Maut ovat kuitenkin tallella vaikkakin uusituissa resepteissä käyetetään terveellisempia valmistusaineita kuten raakaruokosokeria ja spelttijauhoja. On kuitenkin yksi, josta ei ole tingitty: voi. Kartano sai suuren osan tuloistaan ja lisäksi useita laatupalkintoja nimenomaan Ayrshire-karjastaan ja myymästään voista. Voin terveellisyydestä on myös julkaistu uusia tutkimuksia. Puhdas ja luonnonmukainen voi on parempaa kuin keinotekoisesti kovettamalla valmistetut margariinit, joiden valmistusprosessissa syntyy jäämiä nikkelistä ja alumiinista ja jotka lisäävät riskiä sydän- ja verisuonisairauksille.

Amanda Sagulinin siirappipiparit

Amanda Sagulin oli kartanon omistajan Torsten Costianderin ja senaattori Leo Mechelinin äiti.

Amanda Sagulinin siirappipiparit

100 g voita

2 dl tummaa siirappia

3 dl raakaruokosokeria

2 dl maitoa

1 sitruunan raastettu kuori

2 luomuappelsiinia

2 tl kanelia

2 tl inkivääriä

2 tl vaniljasokeria

1 tl maustepippurijauhetta

1 tl pomeranssinkuorta

1 tl neilikkaa

2 tl soodaa

n. 12 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

1. Raasta yhden appelsiinin kuori hienoksi raasteeksi ja kuori toisen appelsiinin kuoresta suikaleita perunankuorimisveitsellä. Purista yksi appelsiini mehuksi.

2. Mittaa voi, siirappi, sokeri, mausteet, appelsiinimehu, kuoren suikaleet, raastettu appelsiinin kuori ja sitruunan kuori kattilaan.

3. Kuumenna sekoitellen ja anna kiehahtaa. Nouki appelsiinin kuoren suikaleet pois. Kaada maito joukkoon. Siirrä levyltä ja anna jäähtyä.

4. Sekoita sooda jauhoihin. Lisää jauhoja taikinaan vähitellen ja sekoita hyvin, kunnes taikina on kiinteää. peitä kulho ja nosta se jääkaappiin seuraavaan päivään.

5. Kauli seuraavana päivänä taikina erissä levyiksi ja paina muotilla kuvioita.

6. Paista 200 C uunissa keskitasolla noin 6-10 min.

Cecilia Lindroosin parempi pitko

Cecilia Lindroos (o.s. Meyer) oli Torsten Costianderin puolison Henrietan äiti. Hän asui Löyttymäen kartanossa Janakkalassa ja oli aina tervetullut vieras kartanossamme, jossa häntä kutsuttiin tuttavallisesti Isoäidiksi. Cecilia Lindroos alkoi suunnitella 1870-luvulla kansakoulun perustamista Löyttymäkeen kartanon alustalaisten lasten sivistyksen kohottamiseksi. Koulu aloitettiin vuonna 1878 Janakkalan kolmantena kansakouluna väliaikaisissa kartanon entisen meijerin, Kaivolan, tiloissa. Uuden koulutalon piirustukset arkkitehti tilattiin Sebastian Gripenbergiltä, joka oli suunnitellut talousrakennuksia myös kartanomme alueelle. Uusi upea koulurakennus valmistui Löyttymäen kartanon avustuksella vuonna 1881.

5 dl maitoa

50 g hiivaa

1 g sahramia

½ tl suolaa

2 dl raakaruokosokeria

200 g voita
n. 2 dl puolikarkeita spelttijauhoja
n. 6 dl puolikarkeita luomuvehnäjauhoja

täyte:
200 g valkosuklaata

75 g voita

½ dl raakaruokosokeria

voiteluun: maitoa

koristeluun: raesokeria

1. Sulata voi kattilassa ja lisää maito. Lämmitä kädenlämpöiseksi.

2. Hienonna hiiva maitoseokseen. Lisää myös sahrami, suola ja sokeri.

3. Lisää jauhot pienissä erissä ja vaivaa taikinaksi

4. Anna taikinan nousta liinan alla puoli tuntia.

5. Lämmitä uuni 175 C. Kaulitse puolet taikina jauhotetulla alustalla n. 30 x 40 cm levyksi.

6. Levitä puolet täytteen huoneenlämpöisestä voista, puolet rouhitusta valkosuklaasta ja puolet sokerista levyn päälle. Taittele taikinan molemmat puolet keskelle toistensa päälle.

7. Tee sama toiselle puolikkaalle taikanaa. Anna pitkojen vielä nousta leivinpaperilla peitetyn uunipellin päällä ja liinan alla puoli tuntia.

8. Voitele pitkot maidolla ja ripottele päälle raesokeria.

9. Paista uunin keskitasolla n. 25-30 minuuttia.

Torsten Costianderin suosikkijälkiruoka - savarin

Savarin on jälkiruokakakakku, joka on nimetty ranskalaisen gastronomin, tuomari Jean-Anthelme Brillat-Savarinin (1755–1826) mukaan. Herkun kehittivät ja nimen antoivat pariisilaiset Julienin leipuriveljekset. Brillat-Savarin oli gastronomi, joka halusi ymmärtää syvällisemmin ihmisen suhdetta ruokaan ja makunautintoihin. Hän oli kiinnostunut yrttien merkityksistä, ihmisen painonhallinnasta, sään vaikutuksesta ruokahaluun ja muun muassa siitä, missä järjestyksessä eri ruokalajit tulisi nauttia. ”Dis-moi ce que tu manges, je te dirai ce que tu es”, ”Kerro minulle mitä syöt, niin kerron sinulle kuka olet”, on yksi Brillat-Savarinin yleisimmin lainattuja sanontoja. Torsten Costiander tutustui jälkiruokaan todennäköisesti Pariisin matkansa aikana.

Kartanon patruuna, Torsten Costiander, hankki kartanon omistukseensa vuonna  1869 konkurssihuutokaupassa. Kartano kaikkine ulkotiloineen ja teollisuuslaitoksineen huutokaupattiin Helsingin Seurahuoneella pidetyssä velkojien kokouksessa, ja konkurssipesän hoitajana toimi Costianderin velipuoli, sittemmin senaattori Leo Mechelin. Eversti Torsten Costianderin tarjous, 440 000 markkaa, hyväksyttiin, vaikka se oli vasta toiseksi korkein. Viimeinen Costiander-sukuun kuulunut kartanon omistaja totesikin kerran: ”Mechelin piti veljensä puolta. Ei everstin palkalla olisi kartanoa ostettu”. Torsten Costiander määräsi heti päärakennuksen kunnostettavaksi: Siihen liitettiin parvekkeet, ja se sai uudet ikkunakehykset ja –listat arkkitehti Ludvig Lindqvistin suunnitelmien mukaisesti. Costiander johti lasitehdasta ja kartanoa määrätietoisesti ja puuttui pienimpiinkin yksityiskohtiin. Raittiuden edistämiseksi hän esimerkiksi lopetti kartanon olutpanimon toiminnan. Costiander toimi Hämeen läänin kuvernöörinä vuosina 1888-95. Hän noudatti fennomaaneja suosivaa politiikkaa ja päätti suomen kielen ottamisesta läänin virkakieleksi.

1 dl puolikarkeita spelttijauhoja

2 dl puolikarkeita luomuvehnäjauhoja

2 rkl raakaruokosokeria

1½ tl kuivahiivaa

1 dl kädenlämpöistä vettä

1 dl maustamatonta jogurttia

25 g voita

2 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

siirappi:

3½ dl hedelmäteetä

3½ dl päärynämehua

3½ dl vettä

2 dl raakaruokosokeria

yhden sitruunan raastettu kuori

kanelitanko

voiteluun:

2 rkl aprikoosimarmeladia

2 rkl vettä

koristeluun:

säilykepäärynöitä

mansikoita

vadelmia

mustikoita

1. Siirappia varten sekoita kattilassa hedelmätee, vesi, sokeri, sitruunan kuori ja kanelitanko

2. keitä n. 5 minuuttia ja anna jäähtyä puoli tuntia. Lisää sen jälkeen päärynämehu

3. Sekoita vesi ja kuivahiiva kulhossa. Anna seisoa viisi minuuttia.

4. Lisää seokseen jogurtti, sokeri , puolet jauhoista ja leivinjauhe.

5. Lisää loput jauhot ja sekoita tasaiseksi, mutta älä vatkaa.

6. Kuutioi voi taikinan päälle ja jätä kohoamaan 30 minuutin ajaksi.

7. Kun taikina on kohonnut n. kaksinkertaiseksi, sekoita voi siihen huolellisesti puulastalla.

8. Voitele kakkuvuoka ja levitä taikina vuoan pohjalle. Peitä vuoka öljytyllä alumiinifoliolla ja anna taikinan vielä kohota n. tunnin ajan ennen paistamista.

9. Paista 200 C n. 20 minuuttia kunnes pinnaltaan kullanruskea.

10. Ota kakku uunista ja kaada siirappi uunivuokaan. Anna imeytyä.

11. Kuumenna kattilassa vesi ja aprikoosimarmeladi. Anna kiehua kunnes sakeutuu.

12. Ennen tarjoilua kumoa kakku lautaselle ja voitele marmeladilla. Koristele lohkotuilla päärynöillä ja marjoilla.

Mantelikakku Neoviusten ajalta

Kartanon emännöitsijä Hilma Malmgren loihti tämän herkun Neoviusten kahvipöytään. Kuvan kakku on koristeltu sokeroiduilla hibiskuksilla.

100 g valkosuklaata

100 g voita

2 dl maustamatonta jogurttia

1 dl raakaruokosokeria

1 dl puolikarkeita spelttijauhoja

2 dl mantelijauhoja

½ dl hasselpähkinärouhetta

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

½ tl inkivääriä

¼ tl suolaa

5-6 kpl luumuja

koisteluun: tomusokeria

1. Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperia.

2. Paloittele suklaa ja voi kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä, kunnes voi ja suklaa sulavat. Ole varovainen, valkosuklaa palaa pohjaan helposti.

3. Sekoita kulhossa jogurtti ja sokeri sauvasekoittimella. Yhdistä kulhossa kuivat aineet.

4. Lisää jäähtyneeseen suklaa-voisulaan jogurtti-sokeriseos ja kuivat aineet. Sekoita nopeasti tasaiseksi mutta älä vaivaa.

5. Kaada taikina vuokaan, tasoita pinta lastalla.

6. Huuhtele ja halkaise luumut. Poista kivet ja leikkaa luumut lohkoiksi.

7. Painele luumut sikin sokin tai huolellisemmin taikinaan.

8. Paista uunin keskitasolla 150 C 40–45 minuuttia, kunnes taikina kypsyy. Varo ylikypsentämistä, kakun kuuluu jäädä meheväksi.

9. Anna jäähtyä ja siivilöi päälle tomusokeria ennen tarjoilua.

Jenny Neoviuksen luumu-pähkinäpiirakka

Harald ja Jenny Neovius matkustelivat runsaasti 1900-luvun alussa. Keski-Eurooppa tuli heille tutuiksi. He viettivät aikaa Etelä-Saksan kylpylöissä, Italiassa ja Ranskassa. Noilta matkoilta saatiin kansainvälisiä vaikutteita myös oman kartanon keittiöön.

täyte:

500 g luumuja

¾ dl raakaruokosokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa

½ tl kanelia

1½ rkl maissitärkkelystä

25 g voita

piirakkapohja:

100 g sulatettua voita

1½ dl raakaruokosokeria

1½ dl maustamatonta jogurttia

3½ dl puolikarkeita vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

murupinta:

70 g suolapähkinöitä

50 g voita

1½ dl spelttijauhoja

6 rkl fariinisokeria

1. Puolita luumut, poista kivet. Sekoita luumujen joukkoon sokeri, viinietikka, kaneli ja maissitärkkelys.

2. Kuumenna voi paistinpannulla, anna voin saada hieman väriä.

3. Lisää pannulle luumuseos. Sokeri voi hieman kiteytyä, mutta sulaa taas, kun annat seoksen olla miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan. Sekoita varovaisesti silloin tällöin. Ota pannu levyltä. Anna jäähtyä.

4. Vaahdota jogurtti ja sokeri. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhot jogurtti-sokeriseokseen. Lisää lopuksi sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi, mutta älä vatkaa, jotta taikinaan ei tule sitkoa.

5. Murskaa suolapähkinät rouheeksi esimerkiksi kaulimen avulla. Kuutioi kylmä voi. Laita astiaan kaikki muruseoksen aineet. Sekoita sormilla nyppien, jotta seoksesta muodostuu murumaista. Joukossa voi olla isompiakin kokkareita.

6. Voitele irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm). Levitä taikina vuoan pohjalle. Lusikoi luumut liemineen tasaisesti taikinan päälle. Ripottele pintaan murukerros. Paista 175 C noin 45–50 minuuttia.

Mistä lämmintä vettä?

Varmasti jokainen omakotiasuja jossain vaiheessa joutuu pohtimaan ratkaisuja lämpimän käyttöveden tuottoon. Korjausrakentaja joutuu ottamaan kantaa, mitä tehdä vanhoille ratkaisuille. Kartanon lämmitysjärjestelmä on alun alkean rakennettu 1910-luvulla ja on tuntunut olevan käytössä vielä 1980-luvulla. Keittiön lämmin vesi tuli kuparisäiliöstä, jota lämmitti Högfors-hellaan rakennettu yksinkertainen lämmityskierukka.

 Aina kun hellalla laitettiin ruokaa, vesi kiersi painovoimaisesti  säiliöön. Lämmintä vettä voitiin myös käyttää kylpyhuoneessa. Ikävä kyllä tällainen tekniikka on auttamattomasti vanhentunut. Jossain vaiheessa 1930-luvulla kartanoon rakennettiin keskuslämmitys ja kattilahuone kellariin. Kattila on alunperin koksikattila ja siltä ajalta on muistona vieläkin n. tonni koksia kellarissa. Onneksi paikallinen seppä otti koksin maksuna unninluukuista sekä pienemmistä metallitöistä. 1950.luvulla kattila muutettiin öljykattilaksi. Lienee tarpeetonta mainita, että vanha yksinkertainen öljysäiliö on edelleen etupihalla ja noin puolillaan polttoöljyä.

Joka tapauksessa keittiön lämmitysjärjestelmä päätyi metallinkeräykseen rumentamasta seinää. Högforsin liesi on ruostunut puhki sisältä useasta paikasta ja myös sen vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi. Jossain vaiheessa pälkähti ajatus ns. keskuslämmitysliedestä, joita tehtiin Suomessa 1930-luvulta eteenpäin. Myöhemmin selvisi, että näitä tehdään ulkomailla edelleenkin ja varsinkin Saksassa ja Baltian maissa niitä käytetään aktiivisemmin. Ainakin Puutuli tuo Suomeen tällaisia liesiä.

Kartanon kanssa asia ei ole tietenkään niin yksinkertainen. Esteettiset seikat lieden ulkonäössä painavat enemmän kuin pelkkä hyötysuhde enkä usko, että noiden kohdalla tekniikka on mennyt kovin paljon eteenpäin. Vanha valurautaliesi vesitilalla lämmittää vettä yhtä hyvin kuin kevyempi moderni liesi. Asiaan perehtyessä opin, että aikoinaan Högfors valmisti myös näitä keskuslämmitysliesiä. Sitten vastaan tuli toinen suomalainen tehdas, Leinovalu on edelleen toiminnassa oleva 1898 perustettu perheyritys. Internetin kauppapaikkoja selaamassa selvisi, että heidän lietensä olivat visuaalisti ehkä sopivimpia kartanoon. Pienenä sivujuonteena muistan ystävien maalaistalon 1990-luvulta ja siellä keskuslämmityskattilan virkaa hoiti juuri tuollainen Leino-liesi keittiössä, tosin täydenettynä öljynpolttimella. Kestävää tekoa ne ovat olleet kun valurauta kestää öljynpolttimenkin.

Puolen vuoden etisimisen jälkeen kookas Leino-keskuslämmitysliesi löytyi vihdoin viimein Tori.fi-palvelusta. Pari tosin meni sivu suun kun en huomannut soittaa ajoissa. Ilmoitusvahdistakaan ei ollut apua kun puuhelloja tulee myyntiin päivittäin eikä kukaan myy hellaansa keskuslämmitysliesi-otsikolla. Nyt sattumalta huomasin ilmoituksen heti ja varasin hellan. Se oli myös halvempi ja kookkaampi kuin aikaisemmissa ilmoituksissa. Matkaa Pohjois-Pohjanmaalle tuli tosin yli 400 kilometriä mutta tulipa uusi auto koeajettua sisään. Itse kaupat tehtiin 10 minuutissa ja hella oli auton lavalla. Matka takaisin kohti Pirkanmaata alkoi. Hella vaatii pientä maalausta ja teräsharjausta. Liesitason aion käsitellä uunimustalla ja tulinpesän luukkuun pitää hankkia vedonsäädin. Onneksi viereisestä kaupungista löytyi yritys, jolla oli valikoimissa vedonsäädin 1/2 tuuman putkikoolla. Itse varaajaan menevät putket ovat sitten 2-tuumaisia.

Lopuksi vielä linkkejä keskuslämmitysliesiä ja vesitakkoja valmistavien, kehittävien tai myyvien yritysten sivuille.

SVT Balti
Wamsler
Stovesonline UK
Environment Center, Lancaster University
Beacon Stoves UK
Ukko-Uuni

Kartanon uuniremontti

Kartanossa on säilynyt useita vanhoja tulisijoja, joista suurin osa on kaakeliuuneja (yhteensä 19 kpl). Näistä osa on kartanon rakentamisen ajalta 1820-luvulta ja osa taas peruskorjauksen ajalta 1910-luvulta. Tyylikirjo kattaa rakennustyylit empirestä jugendiin. Suurin osa uudemmista uuneista on Turun Kaakelin tuotantoa ja löytyy kaakelitehtaan vanhoista mallikirjoista.

Kartanon perusparannuksen yhteydessä 1930-luvulla kaksi kaakeliuunia purettiin keskuslämmityskattilan hormin tieltä sekä alakerran että yläkerran porrasaulassa. Purettujen uunien kaakelit varastoitiin kartanon ullakolle. Lajittelimme kaakelit talven 2012 aikana. Kaakelipinon välistä loytyi aikakauslehti vuodelta 1934, joten uunien purkaminen suoritettiin todennäköisesti silloin.

Alakerran sisääntuloaulassa on ollut 1930-luvulle asti Turun Kaakelin uuni nro. 83. Uuni näkyy selvästi Signe Branderin ottamassa valokuvassa 1910-luvulla (Museoviraston valokuva-arkisto). Normaalista poiketen uuni on upotettu seinään ja ulottuu ainoastaan ½ kaakelinmittaa ulospäin. Kaakelit löytyivät kartanon ullakolta pinottuna ja ainoastaan kaksi koristekaakelia oli haljennut. Uunin luukun kehykset ovat säilyneet mutta itse luukut eivät. Pellit ja pellinkuljettimet on todennäköisesti käytetty palvelijanhuoneen rapattuun tulisijaan. Uunin vasemmalla sivulla savupeltejä vastapäätä on kierreventtiili.

Tarkasteltaessa sisääntuloaulan seinää uunin kohdalta, voidaan huomata alaosan paneloinnin ja tapetin erilaisuus verrattuna muuhun eteiseen. Eteisen tapetit ja alaosan ruusukuvionen tapetti ovat peruskorjauksen ajalta 1910-luvulta. Kaakeliuunin purkamisen jälkeen seinä on peitetty 1930-luvulla alkuperäisestä hieman erilaisella tapetilla. Tapetin alla näkyy selvästi uuden savuhormin muuraus kaakeliuunin entisellä paikalla.

Savuhormi purettiin syyskuussa 2014 ja sen pohjalle tehtiin uusi raudoitettu perusta uunille. Eläkkeellä oleva muurarimestari Esa Koljonen aloitti muuraustyöt syyskuun lopussa. 3.10. mennessä uuni on jo edennyt yli puolenvälin. Kaikenkaikkiaan olemme oppineet, että kannattaa palkata ammattitaitoisia tekijöitä. Sillä säästää aikaa ja rahaa.

Onneksi läheisestä kylästä löytyi taitava seppä, joka takoi uudet kaksinkertaiset luukut vanhan mallin mukaan vanhoihin kehyksiin. Päällyluukut ovat messinkiä ja niitä pidetään auki uunia lämmittäessä. Sisäluukut ovat terästä ja niiden alaosissa on ilma-aukot. Messinki ei varsinaisesti kestäisi lämmittämistä ja siksi päällyluukut ovatkin lähinnä koristeena. Luukut näyttävät samalta kuin Signe Branderin vanhassa kuvassa.

Jatkossa pääsemme nauttimaan takkatulesta sisääntulohallissa. Se toivottaa myös vieraamme tervetulleiksi kylmänä syys- tai talvipäivänä. Elävä tuli on elementti, jota suositaan nykyisin modernissakin sisustuksessa. Vanhoissa taloissa se tosin oli elinehto koska muuta keinoa lämmitykseen ei ollut. Ehkäpä tuli muistuttaa meitä moderneja kaupunkilaisia kodin lämmöstä ja turvallisuudesta.

Yläkerran pyöreän uunin rakentamisen tullaan toteuttamaan keväällä 2015 Metsäkylän Navetan Vanhan Talon Salat -koulutuksen kautta. Varaavan pyöreän kapean kakluunin muuraminen on haaste joten muurarimestarin taito kannattaa laittaa jakeluun. Toivottavasti tuollaiset sirot kaakeliuunit yleistyisivät kodeissamme. Nykyiset klinkkeritakat eivät todellakaan näytä yhtä kauniilta.